Ideologica Sas
Perustiedot
| Nimi |
Ideologica Sas |
| Lempinimi | Ilona |
| Syntynyt | 6.4.2004 Italiassa |
| Kasvattaja |
Allevatore Alwin Schockemöhle SRL, Italia |
| Ennätys | Voitti koelähtönsä 3-vuotiaana ajalla 21,3ke, josta viimeinen 1000 m 19,0 |
| Voittosumma | 0 e |
| Kilpailut | 2 0-0-0 |
| Sukusiitosaste |
10,829 % |
| Ranskalaisuusaste | 5,48 % |
09 t. Goldberg MYYTY i. Anderberg
10 t. s. 6.6. MYYTY i. Anderberg
11 i. Anderberg
Diamond Way - raviratojen kirkkaimpia tähtiä
Ideologica Sasin isä Diamond Way on yksi Euroopan kaikkien aikojen parhaita hevosia. Se ansaitsi Heinz Weweringin valmennuksessa mahtavat 730.482 euroa. Se voitti 38 kilpailustaan peräti 28, joukossa mm. Gran Premio Orsi Mangelli Italiassa ja Deutsches Traber-Derby Saksassa. Ranskassa se sijoittui Criterium Continentalissa kolmanneksi. Diamond Way oli Saksan kaikkien aikojen eniten tienannut hevonen niin 2- kuin 3-vuotiaanakin.
Diamond Way - parhaita periyttäjiä kautta aikojen
Siitosurallaan Diamond Way on yltänyt vielä suurempiin saavutuksiin kuin radalla. Se on jättänyt niin paljon huippuhevosia eri maihin, että niistä on jo vaikea pitää lukua. Esimerkiksi Blodbankenin jälkeläistiedot eivät ole sen osalta ajan tasalla.
Diamond Wayn jälkeläiset ovat voittaneet yli 60 miljoonaa euroa ja yli 100.000 euroa ansainneita jälkeläisiä sillä on jo huikeat 108 kpl (Blodbankenissa vain 59 kpl) - rahakkaimpina Freiherr As 10,2 1.474.780 e ja Campo Ass 11,2 1.299.805 e. Sadantonninkerholaisista 54 on syntynyt Saksassa ja 54 muualla (tilanne 12.2.2009).
Diamond Way - amerikkalais-ranskalainen hevonen sukutaulu täynnä hyviä tammoja
Diamond Wayn voima perustuu sen sukuun ja ehkä nimenomaan hyviin tammoihin. Ensinnäkin sen neljä ensimmäistä emää olivat kaikki erinomaisia kilpahevosia ja jokainen niistä ikäluokkakilpailuvoittaja. Emä Königskrone ansaitsi 2- ja 3-vuotiaana 35.356 euroa 11 kilpailussa, joista se voitti kuusi. Emänemä amerikkalais-ranskalainen Wallburg tienasi urallaan peräti 242.807 euroa ja voitti mm. Euroopan 5-vuotismestaruuden.
Diamond Wayn isänisä on siitosjätti Super Bowl. Isänemä Kentucky Futurity -voittaja Noble Gal (s. 1968) on jättänyt Super Wayn lisäksi peräti kahdeksan haamumaileria! Diamond Wayn emänisänemänemä on legendaarinen Hambletonian-voittaja Helicopter, joka tunnetaan myös Armbro Goalin emänemänä.
Diamond Way - emänisätilastojen nousukas
5.2.2009 kuolleen Diamond Wayn emänisätuotanto on lähtenyt hienosti käyntiin. Vuosi 2009 oli sen varsinainen läpimurtovuosi tällä rintamalla ja tyttärien jälkeläisissä on lahjakkaita hevosia ympäri ravimaailmaa (tilanne 7.6.2010).
USA:ssa
- Nelson November 10,5 $538,477
- Astra Hs 12,2 $110,869
Suomessa
- Sir November 12,6 44.618 e
- Scampolo As 14,9 39.513 e
Ruotsissa
- Western Heikant 11,5 654.854 SEK
- Superior As 13,0 1.018.463 SEK
- Krångel 13,0 820.700 SEK
- Distrinus 13,5 410.541 SEK
- The Good Boy 13,7 399.514 SEK
- Very Valentino 13,8 823.183 SEK
- The Only One 14,6 466.071 SEK
Norjassa
- Rembrandt November 11,6 799.000 NOK
- Iacopo 12,5 672.533 NOK
- Global Jinx 13,2 551.500 NOK
Tanskassa
- News of Hanke 14,1 104.367 DKK
- High Flyer 15,1 339.245 SEK
Hollannissa
- Golddigger 12,5 58.975 e
Saksassa
- Wonderfull As 12,8 194.997 e
- Galea 12,8 90.743 e
- Irish Fire 13,0 157.785 e
- Godolphin 13,2 94.509 e
- Ini Lou 14,0 92.121 e
- Zar As 14,2 178.580 e
- Mona Lisa As 14,3 117.663 e
Italiassa
- Mistero Lux 11,6 87.151 e
- Larry Bird 11,6 52.920 e
- Loreal Sas 11,9 109.647 e
- Nad Al Sheba 12,1 304.889 e
- Linda di Casei 12,2 225.345 e
- Goodwill Aas 12,8 55.618 e
- Liberta' di Mar 12,8 43.688 e
- Dessert Bip 13,0 238.391 e
- Cantata 13,1 210.479 e
- Idea di Re 13,1 81.139 e
- Clinton Bi 13,3 247.157 e
- Flamengo Font 13,4 80.782 e
- Invincible Volo 13,4 58.472 e
- Indio di Mar 13,5 73.514 e
- Gracchio Jet 13,6 56.858 e
- Machi Del Cigno 13,6 31.937 e
- Fiorango Gv 13,9 65.497 e
- Eire Vita 14,1 78.490 e
- Goodbye d'Anzola 14,2 68.450 e
- Elisir di Mar 14,3 133.897
- Ioseph dei Greppi 14,3 72.254 e
- Genio Vita 14,3 62.861 e
- Courbet 14,4 124.247 e
- Denver 14,6 96.089 e
- Fiss 14,9 57.940 e
- Estremadura OM 15,0 66.910 e ja
- Credo di Re 15,1 112.031 e
- Gogomar 15,0 50.301 e
- Dotto OM 15,8 52.999 e
- Cornovaglia 15,9 63.706 e
Pine Chip - maailman paras emänisä?
Ideologica Sasin emänisä Pine Chip tunnetaan monista maailmanluokan jälkeläisistään, kuten Chip Chip Hooray, Civil Action, Daguet Rapide, Dream Vacation, Enjoy Lavec ja Scarlet Knight.
Sittemmin Pine Chip on osoittautunut erinomaiseksi emänisäksi. Travronden kirjoitti jo 18.12.2007 kuuden sivun mittaisessa artikkelissaan Pine Chipistä emänisänä otsikolla "Världens bästa morfar".
Pine Chip on emänisänä vielä nuori, mutta löytyy emänisän kohdalta jo esim. seuraavien huippuhevosten sukutaulusta.
| t. Snow White | 10,1 $1,433,551 | |
| o. Adrian Chip |
09,4 10.203.131 SEK |
|
| o. Muscle Massive |
09,0 $995,192 |
|
| t. Lantern Kronos |
10,0 $943,454 | |
| o. Going Kronos |
09,9 6.674.034 SEK |
|
| t. Creamy Mimi |
10,7 $927,169 | |
| t. Broadway Schooner |
10,6 $886,004 |
|
| o. Unforgettable | 11,2 701.164 e | |
| o. Mr Pine Chip | 09,6 $635,875 | |
| t. Vulcanize | 10,9 $621,633 | |
| o. Order By Fax |
11,3 4.625.774 SEK |
|
| t. Southwind Wasabi |
10,1 $541,119 |
|
| o. Upalazyriver |
09,6 $493,943 |
|
| o. Muscle Memory |
09,6 $443,556 |
|
| t. Poster Pin Up | 10,5 $434,654 |
Esim. vuonna 2008 Pine Chip voitti USA:n 2- ja 3-vuotisemänisätilaston. Tilaston viiden kärki näytti seuraavalta:
| 1. |
Pine Chip |
$6,007,027 |
| 2. |
Balanced Image |
$4,169,389 |
| 3. |
American Winner |
$4,094,824 |
| 4. |
Lindy Lane |
$3,755,261 |
| 5. |
Valley Victory |
$3,574,441 |
Ideologica Sas - toimivan linjajalostuksen tulos
Ideologica Sas on linjattu Super Bowliin 3x3, aivan kuten mm. Smashing Victory 11,1 8.329.547 SEK, Good As Gold 11,3 7.519.958 SEK, Arva Crest Ago Go 11,2 $806,487, Pablo As (i. Diamond Way) 11,0 652.079 e, Blastaway Sahbra 11,2 $769,923, Meadowview Sunny 11,8 $535,119, Zoccer Wadd 11,7 4.948.064 SEK, Quick Credit 12,1 $530,193, Winsum Ranger 12,3 $508,512, Arctic Express 12,0 387.984 e Dig For Dollars 11,2 3.927.300 SEK, Blue Laday 13,0 3.043.034 SEK, Meadowview Paul 11,2 $354,707, Maximum Return 13,3 $354,228 sekä vuonna 2005 syntyneet Micro Mesh 12,1 1.868.535 SEK ja Yield Boko 13,1 1.675.000 SEK.
Giant Diablo 08,5 13.260.619 SEK, Allison Hollow 11,8 764.338 e, Tag The Devil 10,6 731.388 e, Rae Boko 11,4 569.224 e, Lie Detector 11,5 5.064.871 SEK, Soberania 12,8 477.043 e ja Ellymay 14,0 450.365 e edustavat yhtä vahvaa linjausta Super Bowliin, mutta muodossa 2x4.
Vielä tiukemmin on linjattu Mostly Super 10,6 4.350.865 SEK, N V Worthy 13,8 $531,020, Giant Winner Vita 13,1 $371,222, Tejano 10,5 $322,723 ja Flame Tamer 12,5 $321,379.
Kutkuttavat kultaiset yhdistelmät
Ideologica Sas on sukuyhdistelmää Diamond Way-Pine Chip. Kilpailuikäisiä hevosia tästä yhdistelmästä on vain kuusi kappaletta, joukossa mm. huippulahjakas Unforgettable 11,2 701.164 e.
Diamond Wayn ja Pine Chipin yhteensopivuus on ilmeisen hieno, kun käänteistä Pine Chip-Diamond Way -yhdistelmää edustaa 15 kilpailuikäistä hevosta, joiden joukossa on jo peräti viisi haamumaileria: Superior As 13,0 1.040.843 SEK, Gracchio Jet 13,6 56.858 e, Iordan Jet 13,8 35.222 e, Courbet 14,4 124.247 e ja Janessa 14,4 33.438 e.
Diamond Wayn ja Pine Chipin perimät yhdistyvät myös ikäluokkansa parhaassa tammassa Annie Outlaw 12,8 57.655 e (7.5.2010).
Ideologica Sasin emä Pine Away edustaa samaa Pine Chip-Super Bowl -yhdistelmää kuin esim. Rae Boko 11,4 569.224 e.
Emänemä Flitting Speed on puolestaan klassisen Super Bowl-Speedy Crown -yhdistelmän edustaja.
X-faktorit, sukusiitosaste ja amerikkalais-ranskalaisuus kohdallaan
X-faktoriasemassa Ideologica Sasilla on suuren sydämen geeniä kantava ori Hoot Mon. Varsoilleen Ideologica Sas antaa x-faktoriasemaan mm. huipputammat Helicopter, Pine Speed ja Somolli.
Ideologica Sasin suvussa on ripaus (5,48 %) ranskalaista verta ja sukusiitosaste on maltillinen (10,829 %), joten sitä on ihanteellista varsottaa niin linjajalostuksen kuin outcrossinkin keinoin.
Emälinja maailman huipulta: Ah So!
Ideologica Sas tulee Minnehahan emälinjalta, sen vihreältä Leading Ladyn oksalta. Tämän oksan vahvimmat edustajat ovat huipputammat Somolli sekä Ideologica Sasin neljäs emä Ah So.
Ah So jätti itse viisi haamumaileria, joukossa mm. yksi Ranskan kautta aikojen parhaista siitosoreista eli Workaholic. Workaholicin lisäksi Ah Son pojista myös At Risk ja Rule The Wind olivat siitosoreja.
Myös Ah Son tyttäret onnistuivat siitoksessa upeasti: peräti seitsemän niistä jätti vähintään yhden yli $100,000 ansainneen jälkeläisen.
Kolmantena emänä Ah So on mm. seuraaville huippuhevosille: Pine Dust 12,5 6.345.535 SEK, Holiday Credit 12,5 $722,126, Foot Bowl 12,2 578.241 e, Oaklea Bluejay 10,7 360.524 e ja Oaklea Julian 10,7 $516,113, neljäntenä emänä Mighty Mosesille 11,1 $560,345 ja viidentenä emänä jo vuoden 2008 parhaalle 2-vuotiaalle tammalle Honorable Daughter 11,6 $979,236.
Emälinja tuottaa suurkilpailumenestyjiä vuodesta toiseen. Vuoden 2010 Lotteria-ajon voittajan Italianon 11,3 333.868 e (7.5.2010) kolmas emä on sekin Ah So.
Sukutaulun takana erittäin menestyviä kasvattajia
Ideologica Sasin emälinja on erittäin arvostettu ja sen huomaa myös kasvattajista. Ideologica Sasin kasvattaja on erittäin menestyksekäs Alwin Schockemöhle, joka on kasvattanut mm. Abano Asin 10,2 2.197.479 e sekä 13 muuta yli 400.000 euroa ansainnutta ravuria (tilanne 12.2.2009).
Ideologica Sasin emän Pine Awayn kasvattaja on legendaarinen Castletonin siittola. Toinen emä Flitting Speed on Face Guardin ja Place Kickerin täyssisko ja on Arden Homestead Stablen tuotantoa. Kolmas emä Foot Loose on Workaholicin täyssisko ja sen emä Ah So on maailman johtavan kasvattajan Hanover Shoe Farmsin kasvatti. Ah Son nimi olikin alunperin Lalene Hanover.
Pedigree
Diamond Way |
| Pine Away s. 1999 US kl17,2a(3) $0 0 0-0-0 kasv. Castleton Farm, Lexington, Kentucky, USA |
| Super Way s. 1976 US *14,7a(3) $25,922 33 7-6-3 |
| Königskrone s. 1976 D 20,6ake(2) 35.356 e 11 6-4 |
| Pine Chip s. 1990 US 09,0a(4) $1,710,858 34 23-4-1 |
| Flitting Speed s. 1988 US kasv. Arden Homestead Stable, New York, USA |
| Super Bowl s. 1969 US 12,3(3) $601,006 51 38-8-2 |
| Noble Gal s. 1968 US 13,6a(3) $99,196 22 4-7-1 |
| Arden Al s. 1967 US 14,5a(4) 92.769 e |
| Wallburg s. 1964 D 17,7 242.807 e 5v. EM 1. |
| Arndon s. 1979 US 10,9(3) $272,023 39 15-1-3 |
| Pine Speed s. 1982 US 15,2a(3) $11,333 10 1-2-1 |
| Super Bowl s. 1969 US 12,3(3) $601,006 51 38-8-2 |
| Foot Loose s. 1981 US 16,1a(3) $22,748 19 1-4-1 |
4 jälkeläistä 2003-2006 mm.
03 t. Goldica Aas 17,7aly(4) 9.041 e i. Diamond Way
04 t. Ideologica Sas kl21,3ke(3) i. Diamond Way
06 t. Mercedes Sas i. Diamond Way
03 t. Goldica Aas 17,7aly(4) 9.041 e i. Diamond Way
04 t. Ideologica Sas kl21,3ke(3) i. Diamond Way
06 t. Mercedes Sas i. Diamond Way
9 jälkeläistä 1991-2005, mm.
91 t. Foot Bowl 12,2a 578.241 e 84 27-17-13 Sweden Cup 1. i. Valley Victory, emänä:
00 t. Footjoy 14,7a(2)
$2,230 2 0-0-0 i. Pine Chip,
emänä:
04 t. Issima Joy
15,6aly(3) 13.471 e
29 3-5-2 i. Malabar Man
06 o. Matteo i. Varenne
01 t. Horizontal Mombo
i. Malabar Man, emänä:
05 t. Along The Way
11,5a(3) $91,618
21 1-5-5
Kentucky Standardbred 2.
i. Andover Hall
04 t. Bruschette 09,9a(4)
$302,383 48 9-10-7
i. Andover Hall
05 t. Yale Bowl *13,2a(4)
$29,310 20 2-4-1 i. Andover Hall
93 o. Sprint Victory 20,4a(5) $60 3 0-0-0 (siitosori, isänä mm. Mac's Ms Victory 14,5 $157,931) i. Valley Victory
94 t. Eicarls Bestofall 15,1a(3) $21,256 36 2-4-6 i. Sierra Kosmos, emänä:
00 o. Ellis Hanover
14,0a(3) $8,223
18 1-4-2 i. Lindy Lane
01 t. Edgy Hanover
*12,1a(3) $56,283
11 4-1-2 i. Lindy Lane
03 r. Euro Hanover
*10,1a(4) $276,500
80 19-18-10
Hiram Woodruff 3.
i. SJ's Caviar
04 t. Classy Dreamer
11,8a(3) $34,039 19 3-4-1
i. Dream Vacation
05 o. Erio Hanover
14,7a(3) $36,615
29 8-9-2 i. Tejano
97 r. Activation 12,6a(5) $29,212 16 7-2-1 i. Donerail
98 t. Valbonne 15,7a(3) $0 3 0-0-0 i. Valley Victory, emänä:
02 o. Valbon Reve 13,0a(4)
$96,582 134 21-21-16
i. Fortuna Winner
03 o. Football Dream
14,6a(5) $12,357
37 4-0-3 i. Fool Me Not
04 o. Val Taurus *10,5a(3)
$362,444 24 16-0-0
i. Taurus Dream
05 o. Ledoeyn 13,1aly(4)
38.120 e 28 7-10-3
i. Daguet Rapide
99 t. Pine Away kl17,2a(3) $0 0 0-0-0 i. Pine Chip
05 t. Blue Darter 12,0a(3) $37,148 13 2-3-1 i. Yankee Glide
91 t. Foot Bowl 12,2a 578.241 e 84 27-17-13 Sweden Cup 1. i. Valley Victory, emänä:
00 t. Footjoy 14,7a(2)
$2,230 2 0-0-0 i. Pine Chip,
emänä:
04 t. Issima Joy
15,6aly(3) 13.471 e
29 3-5-2 i. Malabar Man
06 o. Matteo i. Varenne
01 t. Horizontal Mombo
i. Malabar Man, emänä:
05 t. Along The Way
11,5a(3) $91,618
21 1-5-5
Kentucky Standardbred 2.
i. Andover Hall
04 t. Bruschette 09,9a(4)
$302,383 48 9-10-7
i. Andover Hall
05 t. Yale Bowl *13,2a(4)
$29,310 20 2-4-1 i. Andover Hall
93 o. Sprint Victory 20,4a(5) $60 3 0-0-0 (siitosori, isänä mm. Mac's Ms Victory 14,5 $157,931) i. Valley Victory
94 t. Eicarls Bestofall 15,1a(3) $21,256 36 2-4-6 i. Sierra Kosmos, emänä:
00 o. Ellis Hanover
14,0a(3) $8,223
18 1-4-2 i. Lindy Lane
01 t. Edgy Hanover
*12,1a(3) $56,283
11 4-1-2 i. Lindy Lane
03 r. Euro Hanover
*10,1a(4) $276,500
80 19-18-10
Hiram Woodruff 3.
i. SJ's Caviar
04 t. Classy Dreamer
11,8a(3) $34,039 19 3-4-1
i. Dream Vacation
05 o. Erio Hanover
14,7a(3) $36,615
29 8-9-2 i. Tejano
97 r. Activation 12,6a(5) $29,212 16 7-2-1 i. Donerail
98 t. Valbonne 15,7a(3) $0 3 0-0-0 i. Valley Victory, emänä:
02 o. Valbon Reve 13,0a(4)
$96,582 134 21-21-16
i. Fortuna Winner
03 o. Football Dream
14,6a(5) $12,357
37 4-0-3 i. Fool Me Not
04 o. Val Taurus *10,5a(3)
$362,444 24 16-0-0
i. Taurus Dream
05 o. Ledoeyn 13,1aly(4)
38.120 e 28 7-10-3
i. Daguet Rapide
99 t. Pine Away kl17,2a(3) $0 0 0-0-0 i. Pine Chip
05 t. Blue Darter 12,0a(3) $37,148 13 2-3-1 i. Yankee Glide
12 jälkeläistä 1997-2004, mm.
87 o. Place Kicker 13,6a(3) 699.740 SEK 17 7-4-0 Orsi Mangelli 2. i. Super Bowl
88 t. Flitting Speed i. Super Bowl
90 t. Disco Dame 16,1a(2) $5,246 6 0-0-2 i. Super Bowl, emänä:
00 o. Domino Spin 14,3aly
95.584 e 114 18-19-12
i. Lindy Lane
91 r. Face Guard 11,1a $351,617 196 29-39-23 i. Super Bowl
95 o. Ambrosio *13,8a(4) $1,200 6 1-0-0 i. Valley Victory
96 t. Nannina Ambrosio i. American Winner, emänä:
99 o. Sesamoid Chip
13,5a(3) $20,245 36 8-7-5
i. Pine Chip
01 o. Thy Will Be Done
13,6a(3) $79,258
51 18-14-7
i. Muscles Yankee
02 t. Artemisia Ambrosio
13,2a(2) $35,100 13 2-3-0
i. Raffaello Ambrosio
04 r. Super Sims *14,1a(3)
$20,280 14 9-1-2
i. Like A Prayer
05 t. Nans Prayer
*12,7a(4) $45,800
54 6-6-3 i. Like A Prayer
07 t. Nannina 12,1a(2)
$74,334 12 2-0-1 i. Valley
Victor
97 o. Dangle 12,6a(3) $86,872 88 12-6-13 Historic Dickerson Cup 3. i. Donerail
00 t. Ballroom Delight 13,7a(2) $76,495 12 7-2-1 Kentucky Standardbred Sale Company 3. i. Malabar Man
87 o. Place Kicker 13,6a(3) 699.740 SEK 17 7-4-0 Orsi Mangelli 2. i. Super Bowl
88 t. Flitting Speed i. Super Bowl
90 t. Disco Dame 16,1a(2) $5,246 6 0-0-2 i. Super Bowl, emänä:
00 o. Domino Spin 14,3aly
95.584 e 114 18-19-12
i. Lindy Lane
91 r. Face Guard 11,1a $351,617 196 29-39-23 i. Super Bowl
95 o. Ambrosio *13,8a(4) $1,200 6 1-0-0 i. Valley Victory
96 t. Nannina Ambrosio i. American Winner, emänä:
99 o. Sesamoid Chip
13,5a(3) $20,245 36 8-7-5
i. Pine Chip
01 o. Thy Will Be Done
13,6a(3) $79,258
51 18-14-7
i. Muscles Yankee
02 t. Artemisia Ambrosio
13,2a(2) $35,100 13 2-3-0
i. Raffaello Ambrosio
04 r. Super Sims *14,1a(3)
$20,280 14 9-1-2
i. Like A Prayer
05 t. Nans Prayer
*12,7a(4) $45,800
54 6-6-3 i. Like A Prayer
07 t. Nannina 12,1a(2)
$74,334 12 2-0-1 i. Valley
Victor
97 o. Dangle 12,6a(3) $86,872 88 12-6-13 Historic Dickerson Cup 3. i. Donerail
00 t. Ballroom Delight 13,7a(2) $76,495 12 7-2-1 Kentucky Standardbred Sale Company 3. i. Malabar Man