23.2.2010 Korkea sukusiitosaste - oikotie onneen vai tikittävä aikapommi?

23.02.10

Hevosjalostuksen teorioista yksi käytetyimpiä ja tuloksellisimpia on linjajalostus. Linjajalostusta sovellettaessa varsan sukutaulun ensimmäisessä (yleensä) viidessä sukupolvessa kerrataan yksi tai useampi huippuyksilö, joiden perimän merkitystä halutaan tulevassa yksilössä korostaa.

Nykyaikaisen lämminverijalostuksen yksi keskeisistä mittareista on sukusiitosaste. Sen avulla voidaan toisaalta arvioida kuinka voimakas linjajalostus kussakin tapauksessa on sekä toisaalta hallita linjajalostukseen liittyviä riskejä.

Ravihevospopulaatiossa sukusiitosaste on noussut vuosi vuodelta niin Suomessa, Ruotsissa kuin USA:ssakin. Samaan aikaan erilaiset ennätykset ovat parantuneet huomattavasti. Laukkahevosten sukusiitosaste ei sen sijaan ole kohonnut samalla tavalla. Toisaalta niiden saavuttamat ajat eivät ole ainakaan viime vuosina parantuneet yhtä merkittävästi kuin ravureiden.

Tiukan linjajalostuksen ja korkean sukusiitosasteen riskit liittyvät hedelmällisyyteen, terveyteen ja yleiseen elinvoimaisuuteen. Sukusiitosasteen noustessa riskit kasvavat ja monet eläinlääkärit ja kasvattajat ovatkin erittäin huolissaan perinnöllisten sairauksien ja ongelmien lisääntymisestä.

Ennen lopullista orivalintaa tammanomistaja voi helposti selvittää varsan sukusiitosasteen erilaisilla orivalinnoilla. Eri hypoteettisten risteytysten antaman sukusiitosasteen näkee kätevästi Blodbankenin sivuilta.

Sen sijaan kiistanalaista on kuinka korkea sukusiitosaste voi olla ilman, että riskit kasvavat merkittäviksi. Håkan Persson ei halua ylittää 12,500 %. Monet menestyvät kasvattajat vetävät rajan 14,000 %:n kohdalle.

Joidenkin siitosoriitten kohdalla huomataan, että monet niiden menestyvistä jälkeläisistä ovat tiukasti linjattuja. Tällaisia oriita vaikuttavat olevan mm. Cantab Hall ja Credit Winner.

Varsan sukusiitosaste määräytyy isän ja emän sukujen samankaltaisuuden perusteella. Näin ollen pelkkiä korkean sukusiitosasteen siitosoriita käyttämällä tai välttämällä ei päästä haluttuun tulokseen. Yhtä kaikki sukusiitosasteeltaan korkeat (yli 14,000 %) siitosoriit on erittäin mielenkiintoinen tutkimuskohde. Toistaiseksi absoluuttiselle huipputasolle on murtautunut vain yksi ori (Muscles Yankee), jolla on näin korkea sukusiitosaste. Lähivuosina mielenkiintoisia yrittäjiä on kuitenkin useita.

Siitosoriin nimen perässä on sen sukusiitosaste. Mikäli oriilla ei ole vielä kilpailuikäisiä jälkeläisiä, mainitaan suluissa sen ensimmäisen ikäluokan syntymävuosi.

Arctic Express 14,652 % (2010)
Armbro American 15,300 %
Beaumont Hanover 18,572 %
Beissinger Hanover 14,947 % (2008)
Bob Heyden 15,741 % (2009)
Bo W (ex-Monumental Yankee) 17,635 %
B Strike Three 16,004 % (2010)
Cash Hall 14,505 % (2008)
Catch As Catch Can 14,873 %
CC's Chuckie T 14,016 %
Center Field 14,823 %
Charles Atlas 18,806 %
Classic Response 14,463 %
Clerk Magistrate 14,136 % (2010)
Couch Doctor 16,140 % (2009)
Crazed 14,120 % (2010)
CR Excalibur 16,399 %
CR Renegade 17,882 %
Cromwell 16,482 % (2007)
Deweycheatumnhowe 18,806 % (2010)
Dr Ronerail 14,567 %
Easy Lover 15,466 %
Exactitude 14,186 %
Explosive Matter 14,412 % (2011)
Full Count 15,616 %
Giant Hit 14,638 %
Groton Hall 17,798 % (2011)
Hard Rock N Roll 14,146 %
In Conchnito 14,368 %
International Chip 15,262 %
Jailhouse Jesse 14,146 %
Jailhouse Joey 14,040 %
Kanaloa Sea 15,104 %
Ken Warkentin 15,741 %
Keystone Savage 16,709 % (2008)
Legendary Lover K 20,236 %
Leonardo Grif 15,339 % (2011)
Likely Lad 14,359 %
Mac's Crown K 14,465 %
Magnetic Power 14,046 % (2008)
Malabar Millennium 15,654 %
Master Glide 14,164 % (2010)
Muscle Mass 19,481 % (2010)
Muscles Yankee 14,250 %
Napoleon 15,059 % (2011)
Napoletano 14,010 %
Northern Ensign 15,119 % (2009)
PJ Punjab 18,512 %
Plesac 14,057 %
Private Messenger 15,262 %
Psychic Spirit 16,140 %
Ray Gun 14,472 % (2008)
Rite On Line 14,934 %
Sand Vic 14,988 % (2009)
Star Challenge 15,079 %
Steeler Spur 14,873 %
Super Fling 17,062 %
Tag The Devil 15,193 % (2009)
Tejano 14,712 %
Tequila Spur 14,926 %
Toss Out 14,138 %
Weight Lifter 14,404 %
Wesgate Crown 16,326 %
Wired Pine 15,262 %
Yankee Mustang 15,343 %

Tietoja listalta puuttuvista oriista otetaan mielellään vastaan osoitteessa henrikki@classicequine.eu.